Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ostokset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ostokset. Näytä kaikki tekstit

perjantai 7. kesäkuuta 2019

Hankintoja paikallisesta Kierrätyskeskuksesta

Kävin viemässä astioita mökin raivauksesta Hyötyhalliin ja samalla tein älyttömän hienon löydön. Löysin nimittäin askartelumateriaalia: erilaisia papereita, 3D kuvia, tarroja, piirtoheitinkalvoa ja palapelin, jossa on metallinhohtoiset palat. Täydellisiä täydentämään askartelutarvikevarastoani.

Käytiin tiistaina poikani ja hänen ystävättärensä kanssa uudelleen Kivisalmen Ikeassa ja sieltä tarttui matkaan mm. tämmöinen punainen pieni laatikosto...

Muovinen säilytyslaatikosto. Hiukan on ehkä huteran oloinen, mutta menee toistaiseksi kun en ole päässyt oikeaan Ikeaan ostamaan kunnollista säilytystelinettä. En hävitä vanhaa korihyllyä vielä, sitä saattaa tarvita jos tää hutera hajoaa. 
Punainen laatikosto koki samana iltana meille kotiuduttuaan pienen ulkonäön kohennuksen. Pesin sen vimillä hankaamalla ja sainkin paljon pinttynyttä likaa pois. Osittain pinta oli jo niin kulunut ja naarmuinen, ettei sille mahtanut mitään. Ajatus oli päällystää laatikosto tapetilla kun sitä miulta löytyy vaikka millä mitalla mutta kun avasin tapettilaatikon niin vastaan tuli mainosteipit, Ja siitä se ajatus sitten taas lähti...😆
Laatikoista teippasin vain etuseinät.
Hiukan kontrastia laatikostoon tumman hopeanharmaalla teipillä.
Ja ympärille tasainen teippikerros.
Ostin myös muutaman kirjan missä oli hyviä tekstejä korttiaskarteluun.

Lisäksi löysin vanhan näköisen venäläisen korttipakan, kissa aiheisen korttipakan, pienen muovisen telineen (missa voin mm. valokuvata ATC kortit pystyssä) ja kaksi kirjatelinettä. Taas todella hienoaja löytöjä. 😁


torstai 21. maaliskuuta 2019

Hankintoja sieltä sun täältä

Vielä pommitan yhdellä viestillä ennen kuin maltan mennä nukkumaan. 😚

En ole teille kertonut, että tilasin Piia Paper Co :lta (https://www.piiapaper.com ) joulun jälkeen korttiaskarteluaiheisen joulukalenterin. 😍 Jos olisin tienny miten ihana se on olisin tilannut jo sen marraskuussa. Hyvä puoli joulun jälkeen tilatessa oli se, että se oli alennusmyynnissä ja toisekseen sain avata kaikki luukut kerrallaan. 😁 Ensi vuonna tilaan aivan varmasti omani ajoissa.





Niinkuin ylläolevista kuvista näette, joulukalenteri sisälsi 24 luukullista aarteita. Melko paljon olen jo päässyt testailemaan tuotteita ja lisää tulen testaamaan ja käyttämään.

**************************
Katsoin eräänä sunnuntai iltana Nurkkaanajetun ( http://miijja.blogspot.com/ ) livevideota faebookissa ja siinä käytettiin vaahtomuoviteippinä tuollaista (kuvassa näkyy alimpana) jättirullaa (rullassa 32m teippiä) ja kun miekin käytän aika paljon tuota 2mm paksua kakspuoleista vaahtomuoviteippiä ja sitä saa olla jatkuvasti ostamassa niin eksyin taas Piia Paper Co sivuille... Alla näkyy sitten tilaukseni. Kaikki ovat kumminkin tarpeellisia ja käytän koko ajan. 

*****************
Isännän vapaapäivänä käytiin Puuilossa ja sieltä bongasin tälläisen dymon millä saa sitä vanhanaikaista, kohotekstiä kirjoitettua. Tiesin heti mihin tätä käytän.  Oli paljon edullisempikin kuin nykyaikaisempi versio.

*****************************

Sitten näin Kalenterimanian facebook ryhmässä keskustelun missä keskusteltiin suomalaisista teksteistä kalenterintuunaukseen ja utelias kun olen niin pitihän niihin käydä tutustumassa.
Siis aivan älyttömän hienoja tarroja kalenteriin tai vaikka kortteihin. Tykkäsin kovasti ja tilausta lähti...



*************************

Facebookin Kalenterimanian ryhmässä esitin kysymyksen mistä askartelijat löytää kortteihinsa niin hienoja tekstejä ja siellä moni kertoi suosivansa Tim Holtzin tekstejä. Kävin sitten seikkailemassa netissä ja tein tilauksen ebayhin (Maksoin kalliit oppirahat kun en lukenut laivamaksua tarpeeksi tarkasti) sekä käsitellen verkkokauppaan.
https://www.kasitellen.fi/ 
1. ja 3. vasemmalta ovat siirtokuvatekniikalla ja loput tarroja. Osa on pelkkiä sanoja, osa lauseita. Sit kun osais vielä englantia kunnolla...

Samoissa paikoissa törmäsin myös Tim Holtzin paperinukkeihin. 😄 Pitäähän joka tytöllä olla aikuisenakin paperinukkeja. Niillä silloin penskana leikittiin ja tehtiin vaatteita. Seurassa vai Avussakin niitä taisi olla, muistatteko. Nää paperinuket ovat vaatetettuja vanhaan tyyliin. Ei muuta kuin leikkimään.

Ebaysta tilasin myös Tim Holtzin  Botanical setin missä oli perhosia, lintuja, kukkia jne.

******************************

Tilasin myös Finnstamperilta
https://www.finnstamper.com/fi
useita erilaisia tekstileimasimia. Pitkän aikaan tietyistä leimasinteksteistä ollut pulaa kun jotain korttia tekee. 

Tilasin myös ATC-kortteihin taustaleimasimen. Nyt ei tarvitse kaikkea tietoa kirjata käsin.

Kortiy pysyy siistinä näillä tekstileimasimilla kun en lähde harakanvarpaillani niitä sotkemaan. Haluaisin oppia kalliagrafiaa mutta harjoitusmateriaali on vielä kaapin perällä.
Ostin viime vuonna Fiskarsissa käydessäni aidon mustekynän ja mustepullon mutten ole ehtinyt vielä niitä testaamaan.


***************************

Leimasimet tarvitsevat musteita ja kun musta muste alkoi olemaan lopussa niin eksyin Heidin Korttipajan sivulle,
https://www.korttipaja.fi/fi
kun siellä oli tuota Archival inkin mustetta myynnissä. Tulihan sieltä sitten tilattua muitakin pirteitä musteita sekä kohojauhetta embossaukseen.


***************************

Näiden lisäksi on tullut paljon muitakin hankintoja tehtyä mm. ebaysta ja wishiltä. Sieltä on tullut leimasimia, stansseja vaikkei miulla ole omaa stanssikonetta - vielä, puolihelmiä runsaasti erivärejä, sellofaanipusseja jne.

Sitten kun erehtyy 🤪 katsomaan esim. Nurkkaanajetun livevideota niin alkaa tekemään mieli juuri niitä tuotteita.
Onneksi olen saanut itseni hillittyä. Olen käynyt katsomassa ja laittanut muistiin asioita, että sitten joskus kun tulee uudelleen se tunne niin voin palata ja vaikkapa tilata ko. tuotteet. Paljon on tuotteita mitä haluaisi ja mitä voisi ehkä tarvita mutta kun niitä ei ole kotona niin on pärjättävä ilman.
Stanssikonettakin voin taas kohta varmasti lainata Miialta, jos koen tarvitsevani. Tosin olisihan se hieno päästä stannaamaan uudet stanssit mitä olen juuri postissa saanut. Miiallakin on kuulemma paljon uusia stansseja... Jännittävää... 😄😍😊

******************************

Näin muuten joku aika sitten valokuvan meidän rakennusajalta kun asuttiin tuossa vähän matkan päässä olevassa punaisessa mökissä. Siinä kuvassa näkyi kirjahylly missä oli miun askartelulaatikot. Niitä laatikoita oli kolme 😆 ja ne oli kooltaan n. 30x50cm.
Siis miten on mahdollista, että miun askartelutavarat on mahtunut kolmeen laatikkoon??? 🤔
No voihan siinä olla, että ehkä niitä on ollut jossain muuallakin jemmassa tai sitten ei mutta silti.
Tällä hetkellä miulla on askartelukamoja yks huoneellinen. On työpöydän laatikot, pöydän päällä, iso lipasto, arkistolaatikosto, sohvan aluslaatikko, rulokaappi, sohvan päällä, vaatehuoneessa useampi laatikollinen, makuuhuoneen jääkaapin päällä, elfa metallinen korkea, 8 laatikon kokoinen korihyllykkö...
AAA... lisäksi on vielä auto- ja puukatoksessa kaikki metallinen kierrätystavara projekteihin. 😜 Sulo Vilen iski... Kun halvalla sain ja tietää missä hyvää kierrätystavaraa liikkuu.
Mitä tästä opimme? Sen, että mitä enemmän "ylimääräistä" tilaa, sitä enemmän hamsteri hamstraa. No ensikesän projekteja suunnittelemaan... 🤪

Jospa tästä pikku hiljaa siirtyis isännän viereen nukkumaan. Hyvää yötä, Säämälä kiittää ja kuittaa. ❤️