torstai 22. maaliskuuta 2018

Pääsiäiskortti

Hei!

Yksi julkaisu vielä ja sitten kokeilemaan nukkumista vatsakivun kera.

Kortteja Rakkaudella tehty facebook ryhmässä oli pääsiäiskorttivaihto ja tein siihen vaihtoon tämän kortin:


Olen saanut jossakin tarvikevaihdossa seuraavan tipun ja pitihän sekin tehdä kortiksi ja tuunata.


Korttiaskartelun ideat ja inspiraatiot -ryhmässä oli pääsiäiskorttihaaste ja vakaa aikomukseni oli osallistua siihen aikataulun puitteissa ja tämä oli eka kortti jonka tein. 'Olin intoa täynnä kun kehittelin tätä. Kun kortti oli valmis ja ajattelin lähettää sen ryhmään niin luin uudelleen ohjeistuksen ja huomasin, että aiheena oli pääsiäiskortti, jossa servetti.. Ei lukenut tapetti niinkuin ensin luin. Eli en voinut tätä korttia julkaista.

Kaivoin laatikoitani ja ei todellakaan paljossa servettilajitelmassani ollut yhtään pääsisäisaiheista servettiä ja sain silloin päähäni idean että piirränpä pupun ja munia. Kaivoin laatikosta myös elmukelmun ja suojasin silityslaudan ja hommiin. Hyvin onnistui kiinnittää servetti elmukelmulla kartonkiin kiinni. Tein kortin valmiiksi ja aattelin väsyneenä julkaista sen vasta seuraavana päivänä ja kun olin menossa julkaisemaan korttia niin huomasin, että haaste oli umpeutunut jo edellisenä päivänä, joten kortti jäi julkaisematta. Näin voi välillä sattua kun tuppaa jäämään kaikki hiukan viime tippaan yleensä. No onpahan muutama kortti valmiina, jos vaikka sattuu tarviimaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti